|
Vesirakennuslaboratorio on perustettu vuonna 1970 vastaamaan
kokeellisen suunnittelun ja pienoismallitekniikan alueella
tutkimuksen, opetuksen ja yhteiskunnan tarpeiden haasteisiin. Toiminta
on painottunut viime aikoina virtavesistöjen kunnostuskysymysten
ratkaisemiseen luontoa suojelevin menetelmin ja rakennushaittoja
minimoimalla.
Laboratorioon kuuluu 800 neliömetrin suuruinen mallihalli
vesistöpienoismallivarustein ja 600 neliömetrin kouruhalli,
jossa on hallitsevana 50 m pitkä,110 cm leveä ja 130 cm
syvä kiinteä virtauskouru. Mallihallissa voidaan tehdä
virtauspienoismalleja melko suureen mittakaavaan, mistä
esimerkkinä voidaan mainita Helsingin Vanhankaupunginkosken
kunnostuksen pienoismalli suhteessa 1:33. Tämä pienoismalli
oli alaltaan 200 neliömetriä, mutta suurimmat pienoismallit
ovat täyttäneet koko hallin. Tällöin on
kyseessä ollut kokonaisen vesistön pienoismalli, satama,
vesiliikenneväylä, voimalaitosalue tai laajempi
vesistöjärjestely. Kaikkiaan erilaisia kokeellisia
tutkimuksia ja pienoismalleja on tehty vuodesta 1970 lähtien noin
250 kpl.
Pienoismallikokeiden ja kokeellisen tutkimuksen tarpeisiin voidaan
mallihallissa kierrättää vettä 1000 l/s, mikä
mahdollistaa useiden tutkimusten yhtäaikaisen
suorittamisen. Lisäksi mallihallissa voidaan
käyttää aallonkehitintä, joka mahdollistaa
luonnollisen aaltospektrin mukailemisen; ts. pienoismallitutkimuksissa
voidaan käyttää luonnonmukaista,
epäsäännöllistä aallokkoa.
Kouruhallissa on viime aikoina keskitytty tutkimaan luonnollisten
kasvien aiheuttamaa virtausvastusta ensiksi patomurtuman aiheuttaman
tulva-aallon etenemisen arvioimiseksi pelastustoimia varten ja
sittemmin tulvivan, luonnonmukaisen uoman vedenjohtokyvyn
määrittämiseksi. Kouruun voidaan johtaa vettä noin
500 l/s tai siihen voidaan padota enimmillään 130 cm:n
vesisyvyys. Kouruun voidaan muodostaa generaattorilla aaltoja tai
tuuliaaltoja.
Kourun yläosa on varustettu kiskoilla ja vaunulla siten,
että siellä voidaan hinata vedessä tutkittavia
objekteja, esimerkiksi kanootteja, vene- ja laivamalleja, proomuja
jne. Kourussa voidaan myös tutkia jääolosuhteissa
tapahtuvia ilmiöitä eristämällä se ja
varustamalla jäähdytyslaittein kuten on tehty tutkittaessa
öljyonnettomuuden satuttua öljyn keräämislaitteita
talviolosuhteissa.
Vesirakennuslaboratoriossa kokeellinen tutkimus ja
pienoismallitekninen suunnittelu tapahtuu suurelta osin
opiskelijavoimin. Projektien yhteydessä tehdään niin
opinnäyte- kuin erikoistöitäkin. Lisäksi
opiskelijoille on tarjolla kesätyöpaikkoja ja
työskentelymahdollisuuksia myös lukukausien aikana.
Lisätietoja tutkimuksesta antavat:
Antti Hepojoki
Pertti Vakkilainen
|